Makea, langan väreihin sopiva malli. Hunajakenno on helppo ja yksinkertainen.
Polvisukan mallia ei suoraan löytynyt netistä. Sukkamalli on Novitalla, mutta en onnistunut linkkiä kännyllä saamaan tähän postaukseen. Nallelanka ja nro kolme puikot.
Suuhun tein 72 silmää. Aloitin 2 o, 2 n kerros loppuun. Näitä yht. Viisi kerrosta. Sitten kuudennella oikeat silmät neuloin ristiin. Jatkoin näin viisi kuviota, jonka jälkeen aloitin hunajakennon.
 Ohje hunajakennoon
Silmukat jaollinen kuudella
1krs nurin kuviolangalla
2krs nurin
3krs neljä oikein kaksi silmää neulomatta. Jatka kerros loppuun
Neulo yhteensä neljäkerrosta samoin.
7 krs kaikki nurin
8 krs kaikki nurin.
9 krs, aloita kennon  kuvio niin, että tule limikkäin. Ed kuvion keskimmäiset kaksi neulomatta, neljä oikein.



Pojan turtles sukat

 8- pojalle turtles sukat. Jostakin netistä bongasin nämä, mutta itse muuntelin tällaiseksi. 48 s. suuhun. Kärjen pituus 22 cm. Koko 34.


Langan pään löytäminen kerästä

Pitihän tuo testata. Tähän saakka melkein puoli kerää tullut ulos ja kuitenkin ollut pakko aloittaa sisältä. Nyt maltilla ohjeen mukaan etsimään päätä. Näyttää vinkki pitävän paikkaansa.

Langanpää esiin kerän sisältä