Saunan lattiamaton uusiminen

Matto ulkosaunan lattiaan uusittiin muutama vuosi sitten. Jotenkin oltiin sitä mieltä, että mattoa ei tarvi liimata. No, käytössä ilmeni, että ei se niin olekaan. Nousi kupruille ja oli ikävän näköinen. Kyllähän se pitää liimata.

Nyt uusi matto. Entinen leikattiin ja irroitettiin ja nyt uusi matto komeilee lattialla. Kalliiksi kyllä tuli. Liima jo maksoi melkein kaksi kymppiä ja maton palanen vaikka jämä, joka juuri riitti yli kolmen kympin. Mutta nyt on siisti. Tynnyrisaunan makoisiin löylyihin.


Langanloppuja, venäläistä pitsikukkaa, valepalmikkoa

 Tähän tein valepalmikon siten, että kolme oikein yksi nurin. Neljäkerrosta 3o, 1n ja viides vedä kolmesta oikeasta taaimmainen silmukka kahden oikean silmukan ylitse, pudota puikolta. Neulo ylivedetyn ensimmäinen oikein, langankierto, yksi oikein. Seuraava nurin. Toista kerros.  Toista kuviota haluamasi määrä.

Yseampaa valkoista langanloppua, erilaisten tekniikoiden kanssa