Tuli eilen illalla juoduksi vähän turhaa iltakahvit. Puolen tunnin unet ja sitten kun heräs, ei millään, vielä kolmen aikaan istuskelin ja virkkailin. Mukaviahan noista on tullut, ei ihan kaikki kuitenkaan viimeyöntuloksia. Kaunis oli ylöllä ilma. Kolme päivää on myrskynnyt, että on saanut olla vankina saarella. Mutta tänään on toisin. Ihana kesä.
Nyt myös nettikauppa Yksilöllisiä, ihania juttuja ja ohjeita. Neulon mittatilaustyönä kaikin toivein juuri sinulle sopivan neuleen Ole yhteydessä yhteyden otto lomakkeella Ihanaa, että viihdyt seurassani. Lisää kommentteja, olis kiva saada palautetta.
Patalappuja, iltakahvit liika
Tuli eilen illalla juoduksi vähän turhaa iltakahvit. Puolen tunnin unet ja sitten kun heräs, ei millään, vielä kolmen aikaan istuskelin ja virkkailin. Mukaviahan noista on tullut, ei ihan kaikki kuitenkaan viimeyöntuloksia. Kaunis oli ylöllä ilma. Kolme päivää on myrskynnyt, että on saanut olla vankina saarella. Mutta tänään on toisin. Ihana kesä.
Varman hyvä hiivaleipä ja maukas
7 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl suolaa
2,5 tl kuivahiivaa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl siirappia
3 dl haaleaa vettä
Sekoita kuivat aineet. Vesi, siirappi ja öljy, lisää kuivat aineet. Vaivaa niin että taikina irtoaa astian reunoista ja käsistä. Anna kohlta tunti. Ota taikina pöydälle ja vaivaa jauhojen kanssa 5 minuuttia. Leivo leiväksi ja anna kohota puoli tuntia. Voitele kananmunalla.r Paista n 30-40 Minuuttia. Itse aion kokeilla muitakin jauhoja seuraavalla kerralla
Mutta tästä tuli todella herkullista, voin, juuston kanssa.
Mökkimattojen pesua
Vanhanaikainen tyyli, liota, pese, huuhdo ja kuivaa. On paljon helpompaa pestä mattoja, kun liottaa niitä ennakolta. Lika lähtee helpommin harjaamalla. On sellaisia likoja, kun marinaadi. Jos sitä on tippakaan tipahtanut, en ole vielä keksinyt millä sais pois kokonaan. Fairy on monessa ollut hyvä, mutta harmittavaa, että pilkku jäi vaikka vähän laimeni väri.
![]() | |||||||||
Kuivatus terassin kaiteella |
![]() |
Pesupaikka, juuriharja, mäntysuopa |
Ne lantakärpäset
Ne kärpäset siellä komposti WC:ssä. Pikkuhiljaa tuntuu ilmestyvän vieläkin. Nyt sitten homma uusiksi. Tyhjennys ja uusi pöntön pesu. Tuntuu olevan lujassa saada kaikki häviämään. Ei nyt tullut enään kuin puolikymmentä kannen alta kerralla, mutta tultiin tulokseen, että kerran vielä. Parhaillaan poltetaan koko kompostikasa pikkuhiljaa. Tuntuis, että se tuli nyt viimeiset tuhoaisi. Toivottavasti. Ilman tuhoaineita tuntuu kovalta hommalta, ei silti anneta periksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)