Kohoneulelapaset

Tänään sitten tällaista. Kuviomalli löytyi sattumalta, kun etsin miesten sukkaan kuvioneulosta. Ihastuin heti oitis tähän kuvioon. Lapasen malli on omasta päästä.

Kuviossa täytyy olla kolmella jaollinen silmukkamäärä ja siksi selkäpuolella on 12+12 silmää ja kämmenpuolella 10+10 silmukkaa. Resorina käytin yksi oinein yksi nurin.

Peukalon levennyksen tein keskisilmukan molemmin puoli. Siis aloitin kämmenpuolen puikolla, jossa on kymmenensilmää. Yksi oikein, langankiert, yksi oikein, langankierto. Loput oikein. Toisella ja kolmannella kaikki oikein. Neljännellä kaksi oikein, langankierto yksi oikein , langankierto, loput oikein. Jatkoin levennyksiä samalla tapaa, yhden silmän lisäämällä kaikkiaan kuusi kertaa. Lisätyksi tuli 12 silmää. Peukalon silmikat laitetaan langalle. Luodaan peukalon juureen kolmd uutta silmää, jotka kavennetaan kolmen kierroksen jlkeen kaksi oikein yhteen ja yksi vedetään näiden läpi. Kahden kierroksen jälkeen kavennetaan vielä yksi silmä. Peukaloa aloittaessa luo takaosaan kuusi silmää, eli puikolla kaikkiaan 18 silmää. Kun peukalo on sopivan kokoinen ja silmukat kahdelle puikolke. Tarkista peukalon asento oikeaksi ja neulo nauhakavennus. Päättele langat

Kuvioneule tapahtjj puikon kolme ensimmäisellä silmukalla siten, että lanka vedetään kaikkien silmikoiden läpi, otetaan langankierto samalle puikolle, jokka vedettiin läpi ja vedetään vielä kerran samojen kolmen silmän läpi. Kudotulla puinolla kolme silmää. Kaksi läpi vedettyä ja langankierto. Tätä toistetaan kolmen oikea silmän.neulomisen lomassa selkäpuikon molemmilla puikoilla. Seuraava kierros kaikilla oikein. Kolmas kierros tehdään samoin, mutta aloitetaan kolmella oikealla.

Kärkikavennuksena nauhakavennus.

Auringonlasku klo 22.00

Kyllä on aurinko vielä korkealla.

Toinen kuva kun ukkospilvi painui Kiuruvedelle

Saarenmökin lattiat

Nyt on fiilis päällä. Saarella kuljettu kymmenisen vuotta. Puhuttu on lattian lakkaamisesta. On kovin työläs, generaattori, lattianhiomakone. Ei ole mahdollista, hiomakone ei toimi generaattorilla. Ainut mahdollisuus on kontata käsikoneen kanssa ja seinän reunat sitten käsin hiomapaperi kädessä.

Nyt tuntuu olevan kuitenkin aika tälle hommalle. Joten tuumasta toiseen ja generaattori päälle sekä hiomakone käteen. Hyvinhän se alkoi. Neliön sain suurinpiirtein hiotuksi. Nauha tökkäsi lattian kiinnitykseen käytettyyn naulaan ja nauha poikki. Olishan sitä pitänyt varautua, ostaa noita nauhoja. Ei kait sitä pientäkään lattiaa yhdellä nauhalla... No vaatii jatkamiseksi kyläreissun. Jatkopostaus, kun palataan saarelle.

Kaikki matot on jo pesty ja kuivumassa, odottaa uudelle lattialle pääsyä.

Saunanseinän laattojen korjausprojekti

Saunan muurattu seinä on laatoitettu terassilaatoilla. Johtuu siitä, että mökillä on varsinkin talviaikaan kovat lämmönvaihtelut, kun pakkasella tullaan ja kiuas pitää lämmittää. Vaatii laatoilta paljon.

Muutama laatta kiukaan vierestä on irronnut ja nyt on mietitty, että kokeillaan kiinnittää tulilaastilla, josko ne sitten pysyisivät. Laatat on irroittuneet alaosasta. Yläosassa ovat hyvin kiinni. Eli laatoista poistetaan ensin vanha kiinnitysaine hiomalaikalla ulkona. Pölisee tosi valkoinen pilvi pölystä aiheutuu.

Sitten laastia laattoihin ja entisille paikoilleen kiinni. Joutuu parrunpätkästä laittamaan tukea kiukaasta, ettei laatta irtoa ennen kiinni tarttumistaan. Kaikki nyt hyvin kiinni ja jalkalistaan mustat laatat. Niitä ei ole aiemmin ollut. Jotakin vanhaa, jotakin uutta.

Avotakasta varaava

Avotakan suunnittelu kestänyt aikaa. Nyt oli sen uuden elämän aika. Torista hankittu takkasydän sai arvoisensa paikan
Omat oli ongelmat. Takkasydän painaa melklisesti. Raahata käsipelillä pikkiveneeseen. sitten saarella rannasta mökkiin. Kyllähän se keino lisää voimia. Sidontaliinaa takan sisuksien kautta ja kantovälineenä hajonneen katoksen metalliputki. Muuten samaa sarjaa, kuin aiemmin valmistuneen kasvihuoneen runkoputkisto.
Eilen jo timanttilaikalla avarrettu takan aukkoa, että sydän mahtuu aukosta. Oli muuteen todella hirvittävä pöly, jotakin kalkki/ kahitiiltä. Lähti vain pieninä muruina.
Savupiipun metalliputken vientiin tuli suuriakin ongelmia. Piti saada sopivalle kohdalke, että passaa takkasydämessä olevaan putken aukkoon. Aikaa otti. Sitten vielä piti putki saada pysymään ylhäällä niin kauan, että takkasydän saadan aukkoon ja putken alle. Liina savupiipusta alas ja siinä oleva koukku putken reunaan. Pari kertaa piti takkasydän ottaa ja laittaa takaisin. Nyt saa nauttia turvallisesti luukkujen takana palavasta tulesta. Varmaan paremmasta lämmöntuotostakin.

Junasukat juhannukseksi Iidalle

Koleat ilmat ja saamani ystäväringin paketissa olleet bambu lankakerät innoittivat vanhaan malliin.

Viileää juhannusta luvassa, mutta pukeutumiskysymyshän se on.

Junasukan ohje 1,5 v n 23 koko.
Puikot nro kolme. Banbuu lanka. Langassa suositus 3,5.

Luo kahdelle puikolle 10 s ja kahdelle 12s. Sulje renkaaksi ja neulo 2 o, 2 n joustinta 12 krs. Tämän jälkeen 4 krs nurin, 4 krs oikein 4 krs nurin. Tee 12 krs joustinta. Toisen kerran nurjaa ja oikeaa. Kolmas kerta 12 krs joustinta. Aloita kantapää 12+12 silmukoilla. Oikeaa 14 krs. Aloita kantapään kavennus, siten, että reunoihin jää kuusi silmää, kavenna loppuun.
Luo kantapään reunasta kahdeksan silmää molemmin puolin. Neulo terä siten, että jalkapohjaan tulee oikeaa, mutta jalan päälle neljä nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa ja sitten aloita nauhakavennukset. kolmannella ja neljännellä puikolla lopussa ja ensimmäisellä ja toisella puikon alussa. Jätä nauhaan yksi silmukka ja sitten kavenna kaksi yhteen, kunnes on jäljellä kahdeksan silmää. Vedä lanka läpi kaikista silmukoista tee kiristys solmu, päättele langat.

Pihansiivous

Mökiltä poikettiin pihanurmikon leikkuuseen. Siellähän oli kesä parhaimmillaan.
Vaan eipä ollut aamulla sama tunnelma.