Miesten kuviosukka

Ohjeen tähän hienoon sunnuntaisukkaan löysin Ravelryn sivuilta. Ohje oli saatavana englanniin kielellä. Yritin translatella suomentaa, mutta se ei ymmärtänyt lyhenteitä. Joten, oma sovellus kuvan mukaan. Lankana Regia 4 säikeinen. Tosi ohut. Ruskea on alpakkaa. Kantapään ja terän neuloin kaksinkertaisesta ja puikot nro 1,75. Olen vannonut, että en neulo kuvuollisia sukkia. Näinpä kuitenkin kävi. Kuvio itsessään on helppo.

Tässä linkki Ravelryn sivulle



Aloituksen, eli silmien luonnin opettelin, Norjalainen silmien luonti. Erittäin mieluinen, joustava sukan suuhun. Videon linkki tulee toisaalle plogiini.
 ht
Norjalainen silmukoiden luonti

Suuhun loin 72 silmää, kavensin kaksi joustimen jälkeen, koska kuvio on jaollinen viidellä.  Kantapää on tiimalasikantapäänä toteutettu. Kärjen kavennukset spiraalina joka toisen kuvion kohdalta viisi kertaa joka toinen kerros ja loput joka kerroksella. Läpiveto loppujen läpi ja päättely.

Tiimalasikantapää ja haitaria

Kokeilin mielenkiinnosta nurin neuloen tiimalasikantapään. Olen tyytyväinen tulokseen, koska varressakin on nurjaa valealla. Kaverina on Tweedia.

Tuliko riittävän vanhan näkööistä


Vanhan mökin lattiaa tuunattiin.  Tarkoitus oli saada vanhaa muistuttava.  Lakattiin hionnan jälkeen valkoisella sekoitetulla lakalla.  Kuivuttua hiottiin vanhan näköiseksi ja siihen kirkasta lakkaa päälle. Tuntui, että ei voi tehdä liian hienoa.  Mutta kyllähän tämäki  on hieno.




Tiimalasikantapää


Tästä pääset ohjeeseen



Minulla on tekeillä tiimalasikantapäinen sukka. Ihastuin kantapäähän ja jotekin sukan kutominen on aivan eri tasolla, kun ei aina tarvi tehdä samanlaista kantapäätä.  Kokeilen kyllä nyt muitakin.  Seuraavana puikoille odottaa sukka, jonka kudon kärestä alkaen.

Ranskalainen kantapää

Käykö sinulle koskaan näin. Niin innoissani neuloin kuviota tuohon sukan rintapuoleen, että on hokannut tarkistaa ennenkuin toinen tuli valmiiksi. Olis pitänyt ottaa toiselle puolen pohjan puikolTa yksi silmä päälle, että olis molemmista puolista tullut samanlaiset. En purkanut, koska toisesta tein parin Vaihdoin kuvion niin, että on taas vasemman ja oikean jalan sukat.

Ranskalaisen kantapään teko oli ihan simppeli. Jos toimii jalassa, niin teenpä useamminkin.

Neulo kahdella puikolla, minulla 32 s tavallisen kantapään tapaan sileää neuletta 18 krs. Aloita kantapään kavennukset  neuloen (keskikohta 16 s) kaksi silmää yli keskikohdan eli 18 s , neulo kaksi seuraava yhteen neulo vielä yksi silmä oikein. Käännä työ. Nosta ensimmäinen neulomatta. Viisi simää oikein kaks oikein yhteen ja yksi oikein käännä työ. Jatka kunnes olet kaventanut kiilamaisesti molempien puolten silmät. Puikoilla lopuksi Yht 18 silmää.


Kaksin terassilla

Huvittelumajan terassilla kaksin istuskelua. Lämpöä 28 ja veden lämpö varmaan 25. Saunaankaan ei taida tarvita pesuvettä lämmittää. Voi aivan hyvin järvivedellä pesasta. Levää ei onneksi täällä ole.