Polvisukka

Vielä kesken oleva, mutta aivan uskomattoman kaunis malli.
Aloituksessa 16 silmää puikoilla. Suussa reikämalli, joka jatkuu keskikokoinen molemmin puolin.
Olen kaventunut sääressä kerralla kaksi silmää neljä kertaa, että nilkka ei jää liian väljäksi.
Välillä muutama projekti ja sitten tämän kimppuun.
Lähetetty Sony Xperia™ ‑älypuhelimestani

24.1.2015


24.1.2015


Aamupuuroa, maitoa, leipää.

Lounaalla samaa kuin eilen. Perunamuusia,
Vihanneksia, kesäkurpitsaa, herkkukurkkua, punajuurta ja avokado.

Päivällinen
Lihakeittoa, leipää ja maitoa 

23.1.2015 perunoista puuroa

Aamu tavalliseen tapaan puuroa ja maitoa.

23.1.2015

Perunat muuttuivat puuroksi, merisuolaa, Aromisuolaa, voita ja maitoa.
Keittojuureksia pakasteesta, punajuurta säilöttynä, maustekurkkua, kesäkurpitsaa, avokado, joka taipuu moneen makunsa puolesta. Vain lasi maitoa ja nam.

Päivälliselle tuunataan perunamuusi. Lisää maitoa, suolaa, Aromisuolaa, puoli rasiaa tuorejuustoa. Paista puoli lenkkiä ja sipulia. Nauti.


Lähetetty Sony Xperia™ ‑älypuhelimestani

22.1.2015 entisillä valmisteilla tänään.

22.1.2015

Aamupuuroa maidon ja kahvin kera.

Lihakeittoa, maitoa ja eilistä lättyjä mikrossa lämmiteltyinä, mustaherukkahyytelön.

Illaksi lasagne pakkasesta.

Kauppareissulla vain maitoa ja kahvia paketti

Hopeakuusi, kultaisessa valaistuksessa

Lenkkimaastossa.
Maastossa oli rapsakka keli -24 astetta pakkasta, viima. Metsässä ei viima tuntunut. Puput olivat asuneet polun ympäristössä. Kotipihan läheisyydessä ilves kissa oli tassutellut. Ei upota hanki, kun on ollut muutamia suvi ilmoja. Ei ihmisen painoa vielä täysin kestä. Ihanan raikas sää.

Seiskalehden äänestys allaolevasta linkistä.

21.1.2015

Tänään alkoi aamu herkulliselta kaurapuuroa voisilmällä ja maidon sekä kahvin kera.
Pakastimesta sulatettua hernekeittoa, ruisleipää pala ja lasi maitoa.
Paistettuja lättyjä mustaherukkahyytelön kera.
Päivälliseksi tulossa eilistä makaronilaatikko, ruisleipää ja maitoa.
Lähetetty Sony Xperia™ ‑älypuhelimestani