Raidan yhdistyskohta.

Minua on häirinnyt näkyvä raidan yhdistyskohta. Sama tulee esille yksivärisessäkin yhdistämisessä. Viimein itse olen löytänyt keinon siihen.
Oletko kiinnostunut tietämään, miten raidoituksen liitos kohdan virkatessa saat onnistumaan huomaamattomasti. Vinkkaa kommentissa, koetan saada ohjeen yhdistyskohdasta, jos on riittävän moni kiinnostunut.
Kuva yhdistyskohdasta.

Ohennettu reuna.


Hyvästit vatsarasvalle munakoisoveden avulla - Askel Terveyteen

Kalasäilykettä talven varalle





Näin kaunis näkymä. Mökillä painekattilassa kalapurkit muhii. Kala oli
syönnillä. Kuhaa, isoja ahvenia ja haukia. Onpahan taas talveksi herkkuja
ruokapöytään.
Ja, laaduntarkkailijakin oli perkuupaikalla.

Kulottaminen – Wikikko - koko kansan taitopankki

Kulottamisen hyötyjä, joista puuttuu pankkien tuhoaminen. Punkki kuolee vain tulessa. Jos punkki saa imetyksi tarpeeksi ja putoaa maastoon, jopa 200 uutta punkkia lähtee kehittymään.

Virkattu kesähattu

Kaksivuotinen kesähattu. Hiukan keskeneräinen, virkattu Maijalangasta.



Lippalakki.