Makea, langan väreihin sopiva malli. Hunajakenno on helppo ja yksinkertainen.
Polvisukan mallia ei suoraan löytynyt netistä. Sukkamalli on Novitalla, mutta en onnistunut linkkiä kännyllä saamaan tähän postaukseen. Nallelanka ja nro kolme puikot.
Suuhun tein 72 silmää. Aloitin 2 o, 2 n kerros loppuun. Näitä yht. Viisi kerrosta. Sitten kuudennella oikeat silmät neuloin ristiin. Jatkoin näin viisi kuviota, jonka jälkeen aloitin hunajakennon.
 Ohje hunajakennoon
Silmukat jaollinen kuudella
1krs nurin kuviolangalla
2krs nurin
3krs neljä oikein kaksi silmää neulomatta. Jatka kerros loppuun
Neulo yhteensä neljäkerrosta samoin.
7 krs kaikki nurin
8 krs kaikki nurin.
9 krs, aloita kennon  kuvio niin, että tule limikkäin. Ed kuvion keskimmäiset kaksi neulomatta, neljä oikein.



Pojan turtles sukat

 8- pojalle turtles sukat. Jostakin netistä bongasin nämä, mutta itse muuntelin tällaiseksi. 48 s. suuhun. Kärjen pituus 22 cm. Koko 34.


Langan pään löytäminen kerästä

Pitihän tuo testata. Tähän saakka melkein puoli kerää tullut ulos ja kuitenkin ollut pakko aloittaa sisältä. Nyt maltilla ohjeen mukaan etsimään päätä. Näyttää vinkki pitävän paikkaansa.

Langanpää esiin kerän sisältä




Flowers in a row. Pitsikukka pyöröneuleena. - YouTube


Venäläinen pitsikukka


Päättele langat neuloessasi ja säästät ikävän vaiheen neuleen valmistuttua


Lankojen päättely neuloessa


Helppo pizza

Tortilla pizzapohja. Tomattipyrettä, mustapipuria, valkosipulin kynsi, ketsuppia sekoita hyvin ja levitä pohjan päälle. Täytteeksi tonnikalaa tai jauhelihaa. Pinnalle juustoraastetta. Paista 190 asteessa. Herkullista ja helppoa. 😉

Kevääseen menossa

Metsäreitiltä bongattua. Aurinko ja männynrungon sammalta kohmeisena.

Pikku prinsessan Anelmat



Tein kolmevuotiaalle pikkuiselle tytön tyllerölle ekat Anelmat.
Silmukoita 36. Kantapäähän istuvuuden parantamiseksi kaikki muut silmukat kantalappuun paitsi jalkapöydälle molempiin puikkoihin kahdeksan silmää.
Venäläiseen pitsikukkaan tein vain kolme kukanlehteä, koska sukka on näin pieni.
Virkatut Anelmakukat nyös pienempänä versiona.
Kun neuloessa päättelee aloitus ja lopetuspäät. Ei tarvi kuin siistiä leikkaamalla langan loppupäät.
Ihana malli.
Novitan malliin linkki

https://www.novitaknits.com/fi/fi/node/8698/instructions

Tämä on 8 v Anelma. Varsi 30 cm, jalkaterä 22 cm eli koko 34. Silmukoita suussa 52 s, nilkassa 48. Samoin jalkaterässä.

Linkki lankojen päättely


Venäläinen pitsikukka



Venäläisen pitsikukan tein neljällä terälehdellä, ja ed kierroksella lisäsin kolme, että sain viidellä jaolliseksi. Kukkakerrosten jälkeen kavensin tasaisesti kolme silmää. Pohkeen kohdalla kaksi kertaa kaksi silmän kavennukset.

Anelman kukkanen