Nyt myös nettikauppa Yksilöllisiä, ihania juttuja ja ohjeita. Neulon mittatilaustyönä kaikin toivein juuri sinulle sopivan neuleen Ole yhteydessä yhteyden otto lomakkeella Ihanaa, että viihdyt seurassani. Lisää kommentteja, olis kiva saada palautetta.
Kalakaveri
Permanentti omin kätösin
Permanentti itselle laiturinreunalla käärien. Omaan päähän on aika vaikea laittaa rullia, mutta kyllä se kymmenien vuosien kokemuksella onnistuu. Ei kyllä kannata peilistä katsoa, silloin rullat pyörivät väärään suuntaan. On nimiyttäin niin outo oma hius ammattilaisille, että ei uskalla mennä. Muutamia vuosien varrella on tullut kokeiltua, mutta aina on palanut. Itse kun tekee, tietää tarkkaan ajat ja aineet. Onnistuu kivasti.
Pieni kasvihuone
![]() |
Terttutomatti |
![]() |
Musta tomatti |
![]() |
Tavallinen punainen tomatti |
![]() |
Keltainen kesäkurpitsa |
![]() |
Cili |
Kasvihuoneen tuotoksi. Toivottavasti alkaa väriä tulemaan. Lisäksi kasvaa avomaankurkkua, ja on niin kovassa kasvussa, että kasvihuoneen laatikon ulkopuolella menee jo metrikaupalla maata pitkin ja kukkii kovasti. Sipulia kymmenkunta ja ovat hyvässä kasvuvauhdissa. Lehtisalattia on jo saanut syödä ja herneetkin ovat kovassa tahdissa kasvun suhteen. Omaa vihermaata vaikka ei ole kuin neliö, missä kasvatan. Kaikki hyvässä sovussa ja odotan, että pääsen tekemään talveksi kurpitsapikkelsiä ja kurkkusalattia.
![]() |
Paprika |
Vitamiini ja hivenaine pommi kesäsämpylä
Pellavansiemen sisälrää | /100g | |
Energiaa | 1883 kJ (450 kcal) | |
Proteiinia | 20 g | |
Imeytyvää hiilihydraattia | 1 g | |
Kuitua | 28 g | |
Rasvaa | 41 g | |
josta tyydyttynyttä | 3,4 g | |
josta kertatyydyttymätöntä | 7,4 g | |
josta monityydyttymätöntä | 30 g |
Pellavansiemen sisältää muun muassa kaliumia, magnesiumia, kalsiumia ja seleeniä sekä
B-, E- ja K-vitamiineja.
B-, E- ja K-vitamiineja.
Valkosopuli sisältää myös A-, B1-, B2-, B6-, B12-, C-, D- ja E-vitamiinia, kuten kalsiumia, kuparia, rautaa, potassiumia ja seleeniä.
4-viljan ravintosisältö / 100 g
Energiaa 320 kcal
Proteiinia 11 g
Hiilihydraatteja, 63 g
josta sokeria 1,8 g
Rasvaa, 2,8 g
josta tyydyttyneitä rasvahappoja 0,5 g
Ravintokuitua 12 g
Natriumia 0,005 g
Oliiviöljyssä on vähemmän ravinteita kuin rypsiöljyssä ja se on myös huomattavasti kalliimpaa tavalliseen rypsiöljyyn verrattuna. Omega-3 rasvahappoja on hyvin vähän ja tämä on miinuspuoli rypsiöljyyn verrattuna. Oliiviöljyssä parempaa on se, että se imeytyy elimistöön tehokkaammin. Oliiviöljy kestää paistamista paremmin kuin rypsiöljy ja tämä on sen valtti. Tämän takia voisin enemmän kallistua oliiviöljyn puolelle. Oliiviöljyissä käytetään nimityksiä neitsyt ja extra neitsyt. Ilmeisesti extra neitsyt on näistä paras ja terveellisin vaihtoehto. Tosin sanotaan, että tavallinen neitsytöljy on parempaa ruoanlaitossa. Extra neitsyt ilmeisesti ei kuumentamista kestä niin hyvin. Mutta en tiedä onko näissä huomattavaa eroa. Melkein kaikki öljyt kaupassa ovat extra neitsyitä nykyään.

Pellavansiemen, valkosipuli, moniviljasämpylä
Pellavansiementä 2 rkl
Valkosipulin kynsi
Vettä
Siirappia puoli kahvikupillista
Suolaa, oliiviöljyä
4-viljan litistettyjä ryynejä
Vehnäjauhoja 3 kupillista
Ruisjauhoja 1 kupillinen
Grahamjauhoja 2 kupillista
Hiivaleipäjauhoja sen verran, että on helppo leipoa. Ei liian kovaa taikinaa.
Kaasu uunissa paistelen, kestää vähän pidempään kuin sähköuunissa, mutta maukkaita sämpylät ovat.
Kaasu uunissa paistelen, kestää vähän pidempään kuin sähköuunissa, mutta maukkaita sämpylät ovat.
Lumpeenkukka
http://fi.wikipedia.org/wiki/Isolumme
Ohikulkiessamme huomasin pienehkön järven, jossa muista aina kasvaneen lumpeenkukkia. Löysin netistä tietoa lumpeesta. On hautaustoimistoa, matkailukeskusta, tunnekeskusta, kalevala-koru ja kaikkea muuta. Sitä näytetään käyttävän erilaisiin yritysnimiin yhdistettynä. Usein ei enään näy tuota kaunista kukkaa. On wigipedian mukaan hävinnyt turkiseläimeksi istutetun piisamin myötä. Kasvaa pehmyt pohjaisissa järvissä ja on myrkyllinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)