Nyt myös nettikauppa Yksilöllisiä, ihania juttuja ja ohjeita. Neulon mittatilaustyönä kaikin toivein juuri sinulle sopivan neuleen Ole yhteydessä yhteyden otto lomakkeella Ihanaa, että viihdyt seurassani. Lisää kommentteja, olis kiva saada palautetta.
Herkullinen ja helppo vihannespizza
Lauantaina tuli tarve tehdä vihannespizzaa. Pakasteessa oli juuri sopiva sekoitus, pussillinen vihanneksia. Otin pakastimesta vihannekset ja laitoin kattilaan kylmään veteen siihen hienoa merisuolaa teelusikallinen ja vihannesliemikuutio. Laitoin kiehumaan ja maustumaan vähäksi aikaa.
Sillä aikaa helppo pohja
1 prk rahkaa
vajaa purkki gighernetahnaa
2 kananmunaa
merisuolaa
pizzajauhoja reilu puoli kahvikupillista.
Kaikki aineet astiaan ja sekoitus. Taikinasta tulee aika löysää, luulis, että ei tule hyvä pohja, mutta toisin on.
Leivinpaperille levitin lusikalla taikinan ja laitoin hetkeksi uuniin. 5-8 minuuttia. Sillä aikaa avasin tomattipyrepurkin ja laitoin kiehahtamaan paistinpannulle voin kera, maku hiukan pehmenee. Pohja pois uunista ja pyrettä pintaan. Siivilöin kiehahtaneet vihannekset ja levitin pyreen päälle. Sattui olemaan kaapissa soseutettua homejuustoa ja smetanaa. Levittelin niitä vihannesten päälle ja sitten raastoin juustosta juustoraasteen. Sitten vain pizzamaustetta pintaan ja ah namm... paistamisen jälkeen.
Ihanaa, posti toi pienen lisukkeen kuvioneulonnan avuksi
http://lankalaatikko.com/tuotteet.html
Tästä osoitteesta tilasin vempeleen langanohjaimen kirjoneuletyöhön. Nyt on projekti meneillään ontelokuteissa, mutta suunnitelmissa on alkaa noita kuvioneulelapasia tekemään. Olen löytänyt Impivaara langan, jossa jostakin syytä kuvioneulonta näkyy hyvin. 7-seiskaveikasta en saanut niin kaunista. Nyt alkaa kalastus tuosta Impivaarasta, mistä sais kauniita sävyjä, tai jokin saman lainen lanka. Ei näköjään saa olla kovin pehmeää. Vaikka sitten neuleessa ei tunnu.

Piparkakkureunainen tabletti ontelokuteesta
Tabletit valmiina pöydälle. Kivaa homma, miellyttävä käsitellä ontelokude. Siinä meni aikaa, joitakin joutui palaamaan alkutekijöihin. Mutta sitä se käsityö on, korjattu on paras. Kuteita on monenlaisia, ja tämä oli juuri sopivaa tähän tarkoitukseen. Aivan puuvillasta valmistettu on karhea, kankeampi kylläkin molemmat pesunkestäviä. Ontelokuteesta valmistettuja pesun jälkeen täytyy venytellä, pingottaminen olisi kaiken paras ja sitten prässääminen.
Ihanteellinen monitoimivoide talveen koko vartalolle
http://hilkka.cosmopharmas.com/produkter/204-Multi-Purpose-Cream-Severl-Dry
Kuukauden tarjoustuotteita
Monitoimivoide, joka soveltuu niin päivä- kuin yövoiteeksi, sekä käsille, jaloille ja koko vartalolle.
Tässä on todellinen koko perheen tuote! Sisältää suojaavia ja pehmentäviä kasviöljyjä, jotka antavat luonnollista suojaa auringonsäteitä, tuulta ja kylmyyttä vastaan. Mehiläisvaha hylkii vettä ja suojaa kylmyydeltä.
Sisältää kookosöljyä, joka hoitaa tehokkaasti erittäin kuivaa ihoa ja ylläpitää ihon kosteustasapainoa.
Katso muitakin tarjouksia

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)