Saunanseinän laattojen korjausprojekti

Saunan muurattu seinä on laatoitettu terassilaatoilla. Johtuu siitä, että mökillä on varsinkin talviaikaan kovat lämmönvaihtelut, kun pakkasella tullaan ja kiuas pitää lämmittää. Vaatii laatoilta paljon.

Muutama laatta kiukaan vierestä on irronnut ja nyt on mietitty, että kokeillaan kiinnittää tulilaastilla, josko ne sitten pysyisivät. Laatat on irroittuneet alaosasta. Yläosassa ovat hyvin kiinni. Eli laatoista poistetaan ensin vanha kiinnitysaine hiomalaikalla ulkona. Pölisee tosi valkoinen pilvi pölystä aiheutuu.

Sitten laastia laattoihin ja entisille paikoilleen kiinni. Joutuu parrunpätkästä laittamaan tukea kiukaasta, ettei laatta irtoa ennen kiinni tarttumistaan. Kaikki nyt hyvin kiinni ja jalkalistaan mustat laatat. Niitä ei ole aiemmin ollut. Jotakin vanhaa, jotakin uutta.

Avotakasta varaava

Avotakan suunnittelu kestänyt aikaa. Nyt oli sen uuden elämän aika. Torista hankittu takkasydän sai arvoisensa paikan
Omat oli ongelmat. Takkasydän painaa melklisesti. Raahata käsipelillä pikkiveneeseen. sitten saarella rannasta mökkiin. Kyllähän se keino lisää voimia. Sidontaliinaa takan sisuksien kautta ja kantovälineenä hajonneen katoksen metalliputki. Muuten samaa sarjaa, kuin aiemmin valmistuneen kasvihuoneen runkoputkisto.
Eilen jo timanttilaikalla avarrettu takan aukkoa, että sydän mahtuu aukosta. Oli muuteen todella hirvittävä pöly, jotakin kalkki/ kahitiiltä. Lähti vain pieninä muruina.
Savupiipun metalliputken vientiin tuli suuriakin ongelmia. Piti saada sopivalle kohdalke, että passaa takkasydämessä olevaan putken aukkoon. Aikaa otti. Sitten vielä piti putki saada pysymään ylhäällä niin kauan, että takkasydän saadan aukkoon ja putken alle. Liina savupiipusta alas ja siinä oleva koukku putken reunaan. Pari kertaa piti takkasydän ottaa ja laittaa takaisin. Nyt saa nauttia turvallisesti luukkujen takana palavasta tulesta. Varmaan paremmasta lämmöntuotostakin.

Junasukat juhannukseksi Iidalle

Koleat ilmat ja saamani ystäväringin paketissa olleet bambu lankakerät innoittivat vanhaan malliin.

Viileää juhannusta luvassa, mutta pukeutumiskysymyshän se on.

Junasukan ohje 1,5 v n 23 koko.
Puikot nro kolme. Banbuu lanka. Langassa suositus 3,5.

Luo kahdelle puikolle 10 s ja kahdelle 12s. Sulje renkaaksi ja neulo 2 o, 2 n joustinta 12 krs. Tämän jälkeen 4 krs nurin, 4 krs oikein 4 krs nurin. Tee 12 krs joustinta. Toisen kerran nurjaa ja oikeaa. Kolmas kerta 12 krs joustinta. Aloita kantapää 12+12 silmukoilla. Oikeaa 14 krs. Aloita kantapään kavennus, siten, että reunoihin jää kuusi silmää, kavenna loppuun.
Luo kantapään reunasta kahdeksan silmää molemmin puolin. Neulo terä siten, että jalkapohjaan tulee oikeaa, mutta jalan päälle neljä nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa ja sitten aloita nauhakavennukset. kolmannella ja neljännellä puikolla lopussa ja ensimmäisellä ja toisella puikon alussa. Jätä nauhaan yksi silmukka ja sitten kavenna kaksi yhteen, kunnes on jäljellä kahdeksan silmää. Vedä lanka läpi kaikista silmukoista tee kiristys solmu, päättele langat.

Pihansiivous

Mökiltä poikettiin pihanurmikon leikkuuseen. Siellähän oli kesä parhaimmillaan.
Vaan eipä ollut aamulla sama tunnelma.

Maukas kesäkaali

Hei. Sain inspiksen ostamastani kesäkaalista.

1 kesäkaalikerä silputtuna
Voita ja vettä
Neljä keskikokoista kesäporkkanaa
Kaksi valkosipulia, purjoa tai kesäsipulia
Hienoa merisuolaa
Mustapipluria
Curcumaa
Kiehuttele hiljalleen reilu puoli tuntia.
Lisää sipulikeitto pussi, sokeria tai hunajaa ja kermaa. Kiehauta ja sekoita, niin että sipulikeitto on puuroutunut.  Anna muhia kannen aalla, koska kaali paranee pidempään muhiessaan.

Kaunis ryppyvarsinen sukka

IHANAT NÄISTÄ TULI, KUIn juhannuksen aIkaan _kukkivat syreenit

Kevät talvesta lähtien on oman värikarttani mukainen sukkalanka odottanut aloitusta. Nyt kun kesä muuttui viileäksi niin puikot vain ui käteen ja ei kun neulomaan.

Langan puikkosuositus neljä. Testasin käsialani ja päädyin kolmen numeron puikkooon.

Aloiti eka puikolle 13 ja kahdelle seuraavalle 15 viimeiselle 17. Teen aina näin, että ei jäisi suurta eroa kierroksen alkuun. Kun aloitan tästä vien viimeisen puikon kaksi silmikkaa ensimmäiselle puikolle, joten nyt kaikilla on 15 eli yhteensä 60.

Aluksi neulon 10 kierrosta yks oikein yks nurin resoria.

Kuvio alkaa 1-2 kierroksen oikeilla silmukoilla.
3 krs yks nurin neljä oikein kierros loppuun.
4 krs kaks nurin kolme oikein.
5 krs kolme nurin kaks oikein.
6 krs  neljä nurin yks oikein.
7 krs viis nurin ( eli kaikki nurin.
8 krs kierros nurin.
9 krs yks oikein neljä nurin.
10 krs kaks oikein kolme nurin
11 krs kolme oikein, kaks nurin.
12 krs neljä oikein, yks nurin.
13-14 krs kaikki oikein.

Seuravat toistaen em kierroksia.

Tein kuvioita viisi. Tarkoittaa kohollaolevia kun etenet. Sitten aloin kavennukset keskeltä takaa, nilkkaa kohti.
Kavennan kaksi yhteen ensimmäisen puikon alussa ja viimeisen puikon lopussa. Nämä kavennukset teen aina nurjan kuvion ja taas oikean kuvion vaihtuessa. Kaventuu kymmenen silmää. Nyt nilkasta ei tule liian löpsö.

Tässä vaiheessa teen toisen varren, koska en tiedä riittääkö lanka, kun sitä on vain yksi kerä 150 g. Tätä nyt jännitän.

Katsotaan seuraavassa postauksessa miten käy.

Muurikalla lättyjä

Meillä mökillä on tämmöinen ed omistajan kyhäämä lätynpaistopaikka. Ei olle hävitetty, koska siinä on sitä jotakin. Saa luonnonhelmassa paistaa ja syödä lättyjä.

Lättyresepti

Litra maitoa, pari ruokalusikallista sokeria, suolaa kuusi kananmunaa.
Sekoita hyvin. Lisää puoli desiä ohrajauhoja ja desin verran luomu vehnäjauhoja.

Jätä turpoamaan puoleksi  tunniksi. Taikinan täytyy olla löysää, koska itse pidän ohuista lätyistä