Mikä vietti kissalla ja linnulla

Ihmeiden aika ei ole ohi.  Meidän kissa näytti tänään, että kuka se oikein kalastaa tässä porukassa.  Kaunis auringonpaiste aamulla kun heräiltiin, kissa oli jo lähtenyt kalastamaan, kun ei isäntäväki ole tuonut kalaa.  Istuskellut rantakivellä ja särenpoikaisia aivan kiven lähettyvillä pyöristellyt.  Jäljestäpäin tarkistettiin, kun ihme nähtiin.  Kissa kipitti rannasta pää tökkinä pystyssä ja pyrstöstä roikutti n 7 cm pituista särkeä.  Oli tyyriin näköinen ja alkoi sitä sitten syöskentelemään.  Ilmeisesti oli kynnet tassussa pitkällä ja niihin se oli vain tarttunut.  On siinä kissa.  Saalistus on tärkeää.

Toinen on tuo lintu, joka on monina vuosina tehnyt pesän mökin terassin alle. Tukkakoskelo, alkaa varmaan olla viimeiset päivät hautomisessa, kun oltiin tuvassa ja ääniä kuulu sisältä.  Ulko-ovi auki ja talonpäädyssä noussut rantakivelle ja siitä päätyä pitkin ja terassin edestä takapuolelle.  Terassin alle menee juuri niin pieni kolo, että lintu juuri ja juuri mahtuu. 
Klikkaa joko Vastaa tai Lähetä edelleen
Tämä lintu on tehnyt useasti poikaset ja niitä tulee reilusti heti kerralla, kaksitoista on nähty lähtevän pesästä.

Luomu Organic sarja

http://fi.cosmopharmas.com/organic

Kaikkeen ihonhoitoon löytyy sopiva tuote Cosmopharman Organic sarjasta.  Sarja on saanut minut henkilökohtaisesti koukkuun.  En voi olla ilman ihania hoitotuotteita.  Edulloisia ja silti ihon makuisia.  Tänä kevännä en ole tuntenut siitepölyoireita ja olen kuullut muiltakin tuttavilta, että oireet ovat vähentyneet.  Muuta järkevää selitystä en keksi kuin, että olen siedettynyt luonnon tuotteisiin ja se auttaa siitepölyallergiaan.  Ethän sinäkään halua kärsiä allergiasta.  Hoida ihoasi hellästi luomulla.  Cosmopharmalla on meneillään edullinen tarjous kaikista Organic sarjan tuotteista.


hilkka.cosmopharmas.com

Vihdoinkin, tänään

Tässä veneen se osa, joka oli pahiten korjauksen tarpeessa.  Meistä se näyttää todella hyvälle.  Muistatte varmaan kuvan, joka oli huhti-toukokuun jutussani, kun tuo etuosa irvotti tosi pahasti. Mies väänteli raudan paikoilleen ja hitsaili sitä, laitoimme paremmat ruuvit ja kitattiin että ei pääse vuotamaan.  Pohjustustyöt tuli silloin tehdyksy ja nyt oli heppo vetää pintamaali ja uudelta näyttää.  Tänään vene vesille ja viimeinkin nauttimaan.  Hikipisaroita on valunut kun on näin lämmintä ollut, mutta se ei ole haitannut.  Hip hurraaaa

Viidenkilon hauki ja rapea iltapala


Olipa ihan mahtava vetouistelun iltapäivä.  Pitkästä aikaa päätettiin ottaa rennosti ja kalastaa.  Laitoin ruohikkouistimen kun lähistöllä on matalikoita ja kalat tapaavat siinä tarttua uistimeen.  Melko alkuvaiheessa tarttui napakasti ison tuntuinen kala.  Heti liikkeistä huomasi, että aikamoinen haen vönkäle siellä toisessa päässä.  Aloin kelata kalaa veneeseen.  Hetken kuluttua kirposi ja irtosi kokonaan.  Ei kauaa, kun taas nappasi.  Nyt tuntuu pienemmän kalan tempuilta ja se tuli veneeseen saakka, puolikiloinen ahven.  Aikamme vedeltyämme ämpärissä alkoi olla kalaa jo mukavasti, haukia ja ahvenia.  Kun yhtäkkiä uistimeen tarttui tosi vönkäle.  Tuntui, että vene lähti kalaa kohti, eli vedätti tosissaan, veden pintaa ilmestyi mustaselkäinen lähes metrin pituinen vöntti.  Huh, en ollut tällaista ennen saanut siiman päähän.  Nyt sitten ei ollut kokemusta,miten se narrataan kyytiin.  Sain kuitenkin parin metrin päähän veneestä ja jäljestäpäin sain parempia neuvoja, eli että tällaista pitää osata väsyttää.  Siima oli hiukan liian tiukalla, eikä se onnistunut väsyttäminen.  Näyttäytyi korkealle hypäten ja lähti matkoihinsa.  Ainakin viidenkilon kokoinen hauki. Nähty on, jatketaan uistelemista, vielä senkin asian opin ja saan kerralla kunnolla purkitettavaa.

Pitipä sitten rantauduttua fileratut ahvenet iltapalaksi paistaa.  Kun tykkään niin kamalasti paistetuista muikuista, niin ajattelin kokeilla seuraavaa:

Ahvenfileitä
ruisjauhoja, kalamaustetta, suolaa
Voita reilusti

Pyöräytän fileet ruisjauhoissa, joihin mausteet olin sekoittanut.  Ruskistus rapeaksi ja ovat kyllä kuin karamellia.  Ihana iltapala. 
Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos haluat jotakin todella hyvää.

Kesäistutuksia


Kesä kirvoittaa kaikenlaiseen viljelyyn.  Ensin ajattelin laittaa kesäperunaa mökille. Kun sen olin istuttanut,piti laittaa talviperunaa kotiin.  Sipulia on mukava kasvattaa, jos nyt sattuis onnistumaan saamieni ohjeiden mukaan.  Punajuuria säilön joka vuosi ja nyt sitten halusin laittaa kasvamaan pitkästä aikaa omaan maahan, porkkanaa unohtamatta.
Kun mökille lähdön aika oli.  Kävin ostamassa tomatin taimia, punaista, mustaa ja terttutomattia.  Avomaan kurkkun, kesäkurpitsa, paprikan ja cilin taimet.  Hyvin saunan seinusta lämmittää, joka päivä kastelen ja mitäs eilen aamulla olikaan tapahtunut.  Lähes kaikki sipulit oli nosteltu paikoiltaan, paprikan alut revitty  samoin cilin alku.  Aloin laittamaan pelottimia  mustasta muovista, jotka tuulessa helposti heilahtelevat. Tänään siellä ei ollut vieraillut ketään.  Luulisin että lokit, tai orava.  En tiedä kun eivät päiväsaikaan siinä tepastele.  No jospa noista riekailesta olisi apua.

Saaressa sitten kasvatan erilaisia yrttejä, pavut alkavat olla jo melkoisen hyvässä kasvussa.  Lehtisalaattia satan tänä kesänä jonkin verran jossain vaiheessa saada.  Teen kovasti suunnitelmia ensi kevään istutuksia varten.  On vähän jäänyt nämä kasvatushommat huonolle tolalle,kun on pitänyt ahertaa yhteiskunnan vuoksi vuosikymmenet, mutta jos nyt terveyttä riittää, minusta tulee kotipuutarhuri kaikkien tähän saakka opiskelleiden ammattien  lisäksi.

Kesäistä puuvillaa

Virkkaaminen näin kesällä on aivan ihanaa hommaa.  Siinä ei kädet hikoa kuin jos neuloisi paksuilla langoilla.  Pari kesähattua ja neulejakku.  Virkattu mallista ja mukaeltu malleja oman mielen mukaan. Jakku on kokoa 34-36.  Hatut normaalikokoisia n 56-57.  Ohjeen voin sähköpostilla laittaa jos olet kiinnostunut saman laisista jutuista.

Ihana lemmikki


Meidän ihana lemmikki on mielipuussaan.  Kissa on ollut meidän mukana aivan pennusta asti.  Tämä lomapaikka on sen toinen tärkeä reviiri.  Täällä on puita, joihin uskaltaa nousta ja tulla alas.  Luulee varmaan, että on orava tai muu puueläin. Hauskaa on.  Todella silityttää ja marnuaa mukavasti kun on päässyt tänne.