Rantautuminen asuntovaunuun

Haikeaa, kun saari pitää jättää lähes talviteloilleen. Veneellä on niin hankalaa päästä rantautumaan. Kivet alkaa kolisemaan veneen pohjassa. Tullaan kullä vielä pikkuvenreellä, jossa 2,5 hevosvoimainen Honda puskuttaa. Se edellyttää pientä tuulta, että ison selän pääsee ylittämään.

Ihana kesä kaikkiaan ollut. Omat lapset vierailleet, ja ensimmäinen kesä mummona. Ihanat Neo  ja Iida ovat olleet ensimmäistä kesää tutustumassa vaarin mökkiin. Neosta tulee musikaalinen, heti kun vähän yllytin polvella kolmen kuukauden ikäistä vesseliä musiikin tahtiin heilumaan, niin jo alkoi. Ja rokkaaminen on jatkunut kotioloissakin. Sain hoidella häntä niin että isi ja äiti pääsivät kalastelemaan ja nauttimaan todella lämpimistä aurinkoisista kesäpäivistä. Iidan kanssa uitiin istuma-altaassa, jossa sitten kyykkyyn ylös harjoituksia harjoitellut pikkuneiti otti punkan reunoista lujalla otteella kiinni ja seisoi kolmen kuukauden ikäisenä ihan omin voimin. Ihana, lämmin pitkä kesä on jättänyt kauniita muistoja. Kalaa on tullut, sitä on purkitettu talven varallekin ja syöty useita kertoja viikossa.

Nyt jatketan kesänviettoa pienemmissä oloissa. Asuntovaunu on nyt majoituksemme.

Tänään lättypäivä

 Tykkään paistaa ohuita lättyjä ja niiden resepti on tällainen:
6 kananmunaa
Reilu puoli litraa maitoa
Suolaa, siirappia
Ohrajauhoa 1/3 määrästä
Loput vehnäjauhoja
Sulatettua voita.
Taikina ei saa olla paksua, sen annetaan turvota puolituntia ennen paistamista.
Sitten vain sopivalle lämmölle pannulle ja paistan voilla.

 Sirkkelinkäyttöön sain mestarilta luvan. Oli nimittäin parin metrin korkeudella, kun räystään aluslautoitusta panelilla valmisti.  Tein maassa sopivat palat ja kulmien tekeminen 2 astetta vasemmalla ja 22 astetta oikealle kulmaa.  Siinä tuli uuden oppimista, joten aika kehityskykyinen. Vain muutamaan piti tehdä uudet päät. Johtuu vinosta räystäästä, joka alkaa 255 cm:n levydestä ja kapenee vajaaseen metriin.  Hihii.

 Luonnossa kävely tuloksia.
Illalla innostus.  Erilainen tossu, saapas nähdä mitä tästä tulee.  Kokeilua

Aamusta iltaan




Näin ihanasti se väri vaihtuu taivaalla aamulla pilviä, aurinko raosta kurkistaa.  Päivä oli aurinkoinen ja kaunis. Syyskuussa. Iltaa kohti kaunis sää vain jatkui.  Saattoi istua terassilla, ei kuitenkaan kuten kesällä, mutta kaunista ja tyyntä oli.  Puolikas kuukin ilmestyi selkeälle taivaalle.

Haikea syksy

 Olen pitkään ajatellut uusia lattiapinnat, kun varastosta löysin pari lattiamalin jämäpurkkia.  Yhdistin ne ja sitten tämä tavoite saavutettu.  Kesäkeittiön ja saunan latia saivat uuden pinnan.  On aika haikeaa, kun täytyy valmistautua syksyn myötä muuttamaan mökiltä.  Nyt kuitenkin on kiva taas keväällä saapua, kun on latiat maalailtu.  Edellisestä kerrasta kesäkeittiön kohdalla, on noin viisivuotta.  Saunanlattian maalaus oli pari vuotta sitten.  Kyllä minä nyt olen hyvä. Jeeee.

Tämä kuva tuli eilen otettua veneen kannelta, joitakin halovaloja näkyy tuolla auringon ympärillä punaisena.  Ei ne ole minun sormet, aivan taivaalla oleva ilmiö.

Taaskin puusavotassa



Onko jätelainjälkeinen tunnelma



Ei tätä voi meistä ihmisistä ymmärtää.  Kenen nämä kuuluu siivota.  Mitä jokin ajattelee, kun piaskoo levähdyspaikoille tällä tavalla jätteitä.  Onko meitä kasvatettu ollenkaan jälkiemme siivoamiseen.
Onko jätelaki muuttanut maksut niin kalliiksi, että ei kannata matkalla kertyneitä roskia viedä omaan roskikseen ja siten maksaa jätteiden keräilystä.  Nythän on tullut uusi pykälä voimaan, ja jokaiselta kuukaudelta peritään perusmaksu ja sen lisäksi jätteiden tehjennyksestä ja astiamaksu.  Kallistui vuosimaksu roimasti aikaisempaan.  Nyt kyllä pitäisi elintarvikkeita, kaikkea pakattavaa tavaraa enstistä tarkemmin miettiä kierrätettävään materiaaliin pakkaamiseen.
Näitä kaatopaikkoja on vaikka ja kuinka Suomen maassa. Nämä kuvat ovat kahdelta levähdyspaikalta matkalla Ouluun.  Ei kyllä tehnyt mieli levähtää, haju oli niin ilkeä, virtsan heittopaikka koko levähdyspaikan ojanreunus.

Tässä vielä kuva, kun on tuotu ruokailupöytä, joka varmaan käväisee täällä päiväannoksilla. Yäk.