Palmikkoa resorista kärkeen.

Olen kyllästynyt resorisuihin tumpuissa, joten tein nyt tuota palmikkoa kokeeksi.  Kärjen kavennus tuntuu aika mukavalta, eli pikkulillin kohdalla koko kierros 2 o yhteen kaikilla silmukoilla, kolme kerrosta oikeaa ja sitten samoin 2 o yhteen.  Yksi kierros oikeaa ja sitten katkaise lanka ja vedä kaikkien silmukoiden läpi.

Joulun odotusta




Tuossa varastojen siivouksen yhteydessä löytyi pukki ja muori pari.  Siinä ne pyörähtelevät keveästi joulua odotellen.  Ei vielä  oikein tunnu jouluiselta, Eino jylläsi ja pari puuta katkesi, vaikka oli sähkölinjan lähellä, eivät onneksi linjan päälle. No jossakin oli ilmeisesti linjaan kaatunut, kun sähköt olivat koko pitkän sunnuntaipäivän poissa.  Tuo joulu menettää tunnelman, kun kaupoissa on tarjolla, jos jonkin laista krääsää ja muuta jouluista.  Joululaulut alkavat pikkuhiljaa soimaan kaupoissa ja sillä yrittäjät pyrkivät tunnelmaa nostamaan.  Onhan tutkittu, että musiikki saa ihmisen reagoimaan ostohysterialla.  No, niin ...
Joulun valmisteluissa käytän harkintaa, maksalaatikko on valmiina ja lantut odottavat innostusta.  Olen aina tehnyt itse laatikkoruoat ja niin aion nytkin tehdä.  Ne vaan maistuivat niin oman joulun makuisilta.  Punajuuriakin ostin tarjouksesta muutaman pussillisen.  Olen jo keittänyt kolmen kilon annoksen, mutta ovat olleet niin hyviä että niitä ei ole enään, joten uutta pitää laittaa.

Lainaus kasvikset sivulta ja alla linkki, jos kiinnostut punajuuresta enemmän saamaan tietoa punajuuren käytöstä.

Arvokas ravintosisältö
Punajuuri sisältää monipuolisesti kivennäisaineita: paljon kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Vitamiineista punajuuresta löytyy A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja, erityisesti folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on vähäistä. Folaatti vaikuttaa punasolujen uusiutumiseen ja aineenvaihduntaan

Työn alla

http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=115&d_id=33&lang=fi

Nyt tässä vaiheessa tämä lapanen.  En ole ajatellut tekeväni lapasia tasona, mutta nyt kuitenkin on tulossa.  En tiedä mikä teetti tuossa palmikossa niin paljon työtä, piti kyllä tosi moneen kertaan purkaa ja purkaa, mutta viimein se kuitenkin valmistui ja molemmat.  Eli toisen lapasen kämmen ja peukalot niin sitten tämä malli on tullut testatuksi.

Tulipa todella hyvin istuvat tumput.  Lankaa piti jännittää koko ajan, ei nimittäin ollut senttiäkään liikaa, juuri ja juuri sain pääteltyä ja ommeltua langalla sivut kiinni.  Peukalot piti neuloa molemmista päin lankaa, ja kumpaakin samaan aikaan, että sai saman pituiset peukut kumpaankin. Urakka valmis.

Pakkasiin palmikkolapanen









Peukalon juuren tekemisestä on moni kysellyt. Että miten saa ettei jää reikiä.  Olen ottanut sarjana kuvia, joissa ilmenee että nostetaan molemmista päistä ensin silmukoiden viereisestä lenkistä, tulee oikea silmä vaikka on ohimenevä suora ketju silmukoita.  Toiseksi nostetaan ohimenevästä ketjusta välistä poikkipuolinen silmä, joka kierretään kierteelle ja tälle kaveriksi ennen puikolla olevia samoin kuin tuo ensimmäinen.  Samasta ketjusarjasta, joka menee peukalosilmukoiden ohitse.  Nämä kaksi neulotaan yhteen, ja seuraavalla kierroksella neulotaan yhteen kaksi, jotka tulivat nostettuina. Näin ei jää reikiä, eikä aloituslangalla tarvitse paikata. Toivottavasti kuvasarjasta on apua.

Lapasen olen neulonut Nallesta ja Rosesta yhdessä ja puikot ovat 3,5

Lapasen aloitus luo 44 silmää ja jaa tasaisesti neljälle puikolle.  Itse aloitin suun neulomaan neljällä oikealla kierroksella ja viidennen kierroksen neuloin kaksi oikein yhteen langankiero, jatka koko kierros.  Sitten neuloin neljä kerrosta ja viidennellä käänsin aloitusreunan nurjalle ja otin jokaisen silmukan aloitusreunasta takakautta samaan kierrokseen viidennen kierroksen silmukoita neuloessani.  Pykäreuna ja sen jälkeen 2o 2n resoria halutun mittaisesti.

Palmikko tehdään 12 silmukalla ja molemmin puolin on 2 nurjaa silmukkaa.
Neulo kolme kerrosta siten, että 2 n 12 oikeaa ja 2 n. Kämmenpuoli neulotaan oikeaa.
krs 4. Ota apupuikolle 2 silmää ja vie takakautta seuraavat silmukat ja neulo oikein, neulo apupuikolta silmukat oikein. Tulevat edellisten päältä. 4 s. oikein. 2 s apupuikolle ja vie työn taakse, seuraavat 2 s oikein ja takana olevat apupuikolta oikein.2 n.
kolme seuraavaa kierrosta 2n 12 o 2 n
krs 8. samoin kuin kierros neljä.  Jatka kuviota kunnes kämmenepuolella on peukalolangan aika. Eli mittaa omaan käteen, koska neulos peukalojuuren kohdalla.
Sen jälkeen jatka kuviota ja etuosaa neulomalla kunnes neule on pikkulillin kohdalla.  Aloita kavennukset 1 ja 3 puikon ensimmäiset kakasi silmää yhteen ja 3 ja 4 viimeiset silmukat kaksi yhteen kunnes silmukoita on jäljellä neljä.  Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Päätä langat ja neulo vastakkaisen vasemman käden lapanen.


En ole tehnyt peukalon levennystä vaan jättänyt langan peukalon kohdalle 7 silmää joista sitten neulon pukalon kun kämmen on valmis. Peukalon neulomisessa kannattaa katsoa ylläolevia kuvia, että peukalon juuren saa nätiksi, eikä jää reikiä aloituksen kohdalle. Jatka neulomista 15 silmukalla jotka on jaettu kolmelle puikolle,  kunnes peukalo on sopivan pituinen. Tässä vaiheessa tarkistan, että kaksi puikkoa on niin, että kavennukset tulevat oikealle kohdalle peukalon sivuille. Etummaiselle puikolle 8 silmää ja takimmaiselle 7 silmää. kavennukset teen puikkojen molemmissa reunoissa eli puikon alussa ja lopussa.  Neljä silmukkaa jäljellä niin silloin lanka poikki ja vedän silmukoiden läpi. Päättele lanka.




Minä

Hyvin nuo kuvan ottamiset ovat entisajoista muuttuneet.  Tässä istun reilun puolen vuoden ikäisenä tuollilla ja aivan itsekseen.  Albumia selaillessa seuraava kuva, joka on otettu olen jo viiden vanha.  Eli tänä päivänä vauvoja kuvataan viikossa vaikka sata kuvaa, kun voidaan tallentaa muistiin, eikä tarvi teko kustannuksia maksaa.  Tuokin kuva on liikahtanut kuvaajan kädessä ottohetkellä ja ei oikein selvää saa, mutta ainut muisto sen lisäksi, että portailla istun isän sylissä ja äiti siinä vierellä. Samalla kertaa otettuja molemmat. On sitä ollut pieni, vaikka itse ei sitä muistakkaan.  Nyt kuitenkin on onni, kun saan katsella omien lasten lapsia, ne on niin ihnia ja rakkaita. Kiitos, että saan elää näitä päiviä ja kuulua heidänkin elämäänsä.

Joulun punaista ja jouluyön sinistä


Virkkaaminen välillä tuntuu ihan mukavalta.  Joulutähti ylimmässä kuvassa ja alempana lumihiutaleita jouluyön sinisestä langasta.

Ihanaisia hiiritumput ja vauvasiilit

Ihanat hiiritumput
 Vauvasiilit punaisena ja turkoosina.
 Vauvasiilit

Isommat siililapaset

Tässä hetki on vierähtänyt, kun netti piti vaihtaa ja tänään vasta alkoi toimimaan.  Joten anteeksi tämä paussi postauksissa.