Eweliinan hoppailut:Eri tavalla ahventa


Ihanaa kun on päässyt hyvävetisen mökin rantaan ja kalaa on heti tullut. Sen tietää mistä syötävä kala on kotoisin ja varmasti tuoretta. Tänään pääsen kokeilemaan viime kesänä keksimääni reseptiä ahvenen laitossa. Nimittäin saatiin reilusti yli puolikiloinen ahven.

Ahven on filerattu, suolaan merisuolalla ja annan vähän aikaa olla maustumassa. Suolan liuettua sivelen sormilla suolaa fileen pinnassa, että maustuu tasaisesti. sirottelen tällä kertaa valmista kalamaustetta. paista reilussa voissa kauniin ruskeaksi molemmin puolin.  Enkääntele fileitä kuin kerran. sitten kun ovat kunnolla paistuneet lorautan pannulle ketsuppia ja kunnollista kuohukermaa. Niin reilusti, että tulee kastiketta. Paistamista jatkan niin että jonkin verran menee kasaan. Kala on valmista, uusia perunoita, tilliä ja vähän salaattia. Nam...

Muuten eilen tuli heitetyksi talviturkki ja nyt vedestä ei voi olla pois, on niin ihana kesä. Veneen pintamaalauskin suoritettu ja huomenna valkoista toiseen kertaan.  Listojen takaisin laittaminen vaatii hermoja, kun on niin paljon erilaisia pätkiä. Mutta onneksi ilimoja piisaa.

Mustikka on kukkinut hyvissä ajoin.  On selvät marjan alut varsissa.

Maukas hauki

On ihana lauantai-ilta. Mökillä toinen ilta tänä kesänä. Leppeä tuuli puhaltelee, veneitä liikkuu järvellä. Aamulla herättyä aamukahvit terassilla kerman kanssa. Sitten illalla saatu kala, hauki n 1,5 kiloinen ja paistohommiin. Voita pannulle ja suolattu kylmässä ollut kala paistovalmiiksi. Tällä kertaa kokeiltiin fileerata lapin pojan tyyliin. Ei poistettu sisuksia lainkaan vaan selkärangan puolelta fileeraamaan. Siis suomutkin on fileessä. Hyvin helppoa oli. Ajattelin kokeilla, että panen suomupuolen pannulle ja maustan päällypuolen eli suomuttoman. Laitoin pippuria, mustaa ja valkoista ja aromisuolaa. Käännän kalan ja olin osannut arvata. Suomuöuoli oli paistunut sen verran, että se lähti helposti pois. Laitoin siihenkkn mausteita ja paistsn vielä tämänkin puolen. Kylläpä maistui maukkaalle.

Kotikalja oiva kesäjuoma

Nämä meneillään olevat helteet toivat muiston kotikaljareseptistä ja päätin ottaa käyttöön.  Talkoohommat toista päivää meneillään.  Kalja on kaikkein parasta juomaa, kun se on juuri tehtyä ja jäähdytettyä.  Säilyy toki kylmässä pidempäänkin.

Tuoppi kaljamaltaita 3 dl
Ruisjauhoja 0,5 dl
Sokeria 2 dl

Kiehauta vesi ja kaada maltaiden, sokerin ja jauhojen päälle.  Anna jähtyä niin, että hiiva ei pala.  Ämpärillisen kaljaa kun  olen tehnyt 7 g kuivahiiva on riittänyt ja tullut sopivaa.  Seuraavana päivänä siivilöin maltaat ja jauhot varovati pois.  Pullotan ja riippuen tilanteesta, annan olla vähän aikaa huoneen lämmössä tai jos oikein käynyttä niin laitan heti pullot kylmään.  Jäähdyttyään nautittavaa.

Tämän ohjeen olen saanut ex-anopiltani.  Ensimmäisen lapsen synnyttyä hän neuvoi ruisjauhojen lisäämisen auttavan kestävään vaahtoon.  Se toimii ja imetysaikana maitoa riittää kun tätä juomaa käyttää.

Kullero ja nettihuijaus

 Aivan ihana, kevään ensimmäinen kukkiva ei kivikkokukka.  Siinä on niin  raikkaan keltaiset kukat ja ihanan kevään kaunis vihreä oksisto. Vaikka kevät näin kauniisti loistaa, olen joutunut selvittämään talvenaikana jouduttuani nettukaupassa huijatuksi tulemaan. Onneksi ei suuresta asiasta ole kysymys.  Mutta nyt kun asiaa on pengottu on ilmennyt aivan uusia juttuja kuinka meitä voidaan huijata.  Yksi tapa saada selville nettihuijari, joka ei ole toimittanut tavaraa ja olet maksanut tuotteet.  Perinteisesti pidetään puhelinnumeroa tai pankkitilin numeroa, että ne saadaan selville.  Nyt kuitenkin ilmenee, että jos maksat pankkiin pankkitilille, ei tilinomistajan  ja maksun saajan nimi täsmää.  Pankin tilisiirtoon ei ATK-järjestelmässä osaa muuttaa oikean tilinomistajan nimeä, jos maksun saajaksi laittaa eri nimen, kuin tilin omistaja on. Näin ei käy yritysten maksuissa, vain yksityisten. Tässä olisi todella pankkien aika tarkistaa tietojärjestelmänsä vastaamaan yritysmaksuja vastaavaksi  tilannetta. Selvitettyäni tämä toimii silloin, jos maksun saaja on saman pankin asiakas, jolle maksu menee.  Pankkijärjestelmä muuttaa oikean tilinomistajan vahvistusvaiheessa.  Mutta jos maksun saaja on toisen pankin asiakas, oikea tilinomistajan nimi ei tule vaihvistusvaiheessakaan esille.  Nyt huijarin on mahdollista ostaa itse tuote joltakin toiselta henkilöltä ja myymänsä tuote maksattaa asiasta tietämättömältä henkilöltä ja näin rehellinen myyjä joutuu epäiltyjen listalle.  Kauheaa.....
Ei voi ostaa ja maksaa mitään yksityisen henkilön myymiä tuotteita, jos olet kerran tullut petetyksi.  Nettikaupat ovat aivan eri juttu.
Kannattaa olla todella tarkkana nettikaupoissa.  Sen uskoo vasta, kun itselle sattuu jotakin.


Ihanainen viikonloppu

Herttaisten juhlien viikonloppu.  Suvun uudet pienokaiset juhlan kruununa.  On todella mieluisaa olla mukana ja kuulua läheisten ja ystävien joukkoon.  Se on suurinta ihanuutta, onnen tunnetta, pitkään jatkuneiden ystävyyssuhteiden saloja.  Miten ihminen onkin onnekas kun on saanut matkan varrella todella läheisiä ihania ystäviä.  Vaikka ei usein nähdäkkään ystävyys säilyy ja on aina yhtä aito, läheinen ja mieliin painuva.  Tämä on sitä mihin kuulumme, meistä jokainen on osa sitä ja siitä muodostuu tämä yhteys toisiimme.

Tämä on lainaus blogista enkelin silmin "Olet ainutlaatuinen ja suurenmoinen ihminen. Maapallon miljardien ihmisten joukosta ei löyty toista sinua, ja se että olet olemassa, on elintärkeää koko universumin toiminnalle, koska sinä olet osa universumia. Kaikki minkä näet ympärilläsi, kaikki mitä on, ei voisi olla olemassa ilman sinua!"


Mehevän maukas sitruunakakku

Leipuri iski taas, kamala innostus kakkujen tekoon.  Tein kolmen kakun annoksen ja uunista tulee aivan ihastutavan herkullinen tuoksu.

Kakkuun laitoin

Voita ja margariinia 600 g
Sokeria 6 dl
Kannamunaa 6 kpl
Kermaa 2 dl
Kermaviiliä 2 dl
Maitoa 1 dl
Leivinjauhetta
Raastettu sitruunan kuori + mehu
Vehnäjauhoja
Vaniliinisokeria

Tuossapa herkun ainekset.  Voi+margariini vaahdoksi sokerin kanssa.  Kananmunat yksitellen vatkaten sekaan. Vehnäjauhot ja leivinjauhe käsin varovasti vatkaten.  Kerma, kermaviili, maitoa ja mausteet hellästi sekaan. Voideltuihin vuokiin ja kiertoilmauuni 170 C n. 45 min.

Vanhat peitot uudessa kuosissa veneeseen




Kymmeniä vuosia vanhat ripsaantuneet ja repeilleet peitot saivat uuden päällysteen ja paikka niille löytyy veneen makuutilasta.  Olin vuosi sitten ostanut meriaiheista kangasta, josta reilusti tuli uudet päällysteet peittoihin ja reiät ja riekaleet ovat poissa.  Täyte oli vielä aivan kelvollinen, joten en niitä hennonut kokonaan heittää menemään.  Onneksi kangasta oli niin reilusta että saan neljä tyynynpäällistä samaan sarjaan. Ihana venekokonaisuus