Vegetaanilapselle ruokaa sunnuntaina


Ihanaa sunnuntaita. Saan vieraaksi poikani, joka on vegetaaniruoan ystävä.  Nyt valmistankin ensin vihanneslaatikkoa.

Lanttua
Paprikaa
Kaalia
Porkkanaa
Sipulia
Purjoa

Silppuan kaikki sopivankokoisiksi kuutioiksi ja kuullotan voi/rypsiöljyseoksessa. Mausteeksi laitan hiukan aromisuolaa.  Annan paahtua hiukan pehmenneiksi, että tulee makua vihanneksiin.

Laitan kuullotetut vihannekset uunipannulle ja uunin 200 c0 annan paistua 15minuutti.

Nyt lorautan kermaa 2 dl, mustapippuria, siirappia, suolaa ja annan muhia 150 co uunissa tunnin . Tietenkin mozzarellajuusto raastetta pintaan.

Näyttää oikein maukkaalle, täytyy sitä maistaa, ja sitä se onkin.
Apulainen siinä seuraa, että mulleko tuo valmistuu.

Salaatiksi tein raakavihanneksista ja Fetajuustosta salaatin.

Tomattia, kurkkua, ruusukaalia, viinirypäleitä ja ruukkujääsalaattia.
Luomu Feta juustosta tein kuutioita ja paistoin voissa ja vihannesmaustetta sekaan.
Loraus rypsiöljyä ja suolaa ja sokeria hiukan, että tulee makua.


Alkuruoaksi laitan Bataatti/porkana/perunakeittoa.

Kuorin vihannekset, paahdan nekin öljyssä ja sen jälkeen laitan kattilaan vihannesliemen, johon sitten laitan kuullotetut vihannekset.  Keitän kypsäksi ja mausteeksi lisään pippuria, herberare vihannesmaustetta, suolaa.  Survon valmiit ainekset ja tarjoan alkupalana itse leipomani vaalean leivän kanssa, sekä keiton keskelle Gream Facea lusikallinen.

Jälkkäriksi laitoin luomurahkaa ja kermaa, johon sekoitin vaniliinisokeria ja itse tekemääni vadelmahilloa.

Nyt eväät mukaan veneeseen ja sitten satamaan vastaan.  Aikataulu on kiireinen, kun pitää vielä saada mustikoita, vadelmia ja puolukoita ja illalla takaisin.

Mutta valmiita ruokia on helppo syödä, kun veneessä on jääkaappi ja kaasuhella.

Ei kommentteja: