Mökkitie ja punkkien torjuntaa

Ihanan tunnelmallinen luonnonmukainen mökkitie

 Kokeilinpa vanhanaikaista viikatteen käyttämistä, kun naapurin pihassa kasvoi niin pitkää heinää ja siellä punkit viihtyvät.  Naapuri oli saanut punkin olkapäähänsä ja jälki oli tosi punainen. Isännän kanssa sovitiin, että kun työinto pukkaa ja alkaa pakottamaan niin saa heidän pihasta niittää heinää.  Ei tuo niittäminen oikein tahtonut onnistua, ensin omassa viikatteessa oli ruostunut kohta ja varsi alkoi hetkua ja katkesi.  Sitten naapurin viikate oli huonossa terässä.  Kun yhdisteltiin oma ja naapurin viikatteen osat, niin saatoin niittämistä jatkaa.    Onpahan vähän ainakin tehty punkin torjumiseksi, koska tutkimusten mukaan leikatussa heinikossa eivät tunnu viihtyvän.

Hupimajan edustalla kasvava alppiruusu aloittelee kukintaa.  Olen joskus istuttanut kolme alppiruusua ja nyt jouduin kaksi siirtämään toiseen paikkaan, kun ilmeisesti ei ollut paikka oikein sopiva.  Eivät olleet kuolleet, mutta näytti siltä, että olivat kärsineet ehkä liiasta lumen paljoudesta ja ehkä itä tuulesta.  Nyt saivat paikan tämän kukkivan ruusun viereen. Tuulen suojana on iso kivi ja sen takana puita, jotka suojaavat liialta lumelta.  Perunakin on todella rehahtanut viikossa.  Alkaa varmaan jo kasvattamaan juurta, kun varsi on 30-40 cm korkeaa.  Saakohan juhannuksena omaa aikaista perunaa. Toivottavasti.

Ei kommentteja: