Kesä tulee kovaa vauhtia ja tänään sitten on aika panna olut käymään. Oluen panemiseen olen valmistautunut. Astiat on desinfioitu ja esillä. Tilaamalla hankin olutviirteen ja nyt on kyllä aivan uusi merkki. Saa sitten nähdä miltä tuleva olueni maistuu. Olen lukenut erään käyttäjän kommentteja kyseisestä viirteestä valmistetusta kotioluesta ja ihastuin siihen, siksi päätin kokeilla.Maku on pieni kahvinen (espresso) vahva, rehevä, southin tyyppinen. Eli viirre on Muntons Irish Stout. Siihen on tarkoitus lisätä humalaa josta linkki tuossa alhaalla. Humala Brewers Gold kukinto, jonka %alfahappoa 8-10. Mustaherukkainen, hedelmäinen ja mausteinen.
http://www.kotiolut.com/humalat.php?action=show&id=14
Lisäksi olen innostunut kokeilemaan ruismaltaan lisäämistä, vaikka viirre on jo tummaa. Tuossa maltaat ovat hautumassa ja sen siivilöin muutaman tunnin kuluttua viirteen sekaan.
Vesi on ehdottoman tärkeä osa olutta, koska sitä on eniten eli sen olen tuonut tullessani oikeasta lähteestä, joka on kaikkein terveellisin oluen käymiselle.ja säilymiselle. Hanastakin tulee vettä, mutta olen huomannut, että lähdevedestä valmistettu olut säilyy tuoreena pitkään. Nytkin on edelliskesänä lähdeveteen valmistettua olutta ja maku on täydellistä vieläkin. Vesijohtoveteen lisätään fluoria ja klooria. Tietysti ne saa pois keittämällä, mutta haluan olla varmaa olueni laadusta.
Humalan laitan veteen hautumaan ja siivilöinnin jäkeen lisään viirteeseen. Humalalla on antiseptisena aineena oluen säilytyyttä lisäävä ominaisuus. Humalan emikasvin kukat eli humalan kävyt sisältävät keltaista lupuliinia, jolla väittävät olevan monia terveellisiä, ruoansulatusta edistäviä ja univalmiuksia lisääviä ominaisuuksia. Tiedetään humalateen nauttimisen auttavan univaikeuksiin.
Sokerina käytän panimosokeria ja tällä kertaa, kun viirre on tummaa tulen paahtamaan sokerin kasarissa ja lisään karamellisuutta olueen. Oluthiiva täytyy laittaa haaleaan veteen ennen viirteeseen lisäämistä, että turpoaa ja lähtee paremmin käymään.
Käymisen ajaksi laitan käyntiastian alle hesarin paksuisesti sanomalehteä, niin käyminen ja nimenomaan lämpötila pysyy tasaisena ja käynti onnistuu paremmin.
Nyt kun kaikki jekut on tehty ja asia täynnä herkullista kesäjuomaa lähtee pääkäymiseen. Toivottavasti alkaa vesilukko pulputtaa.
Lisään tähän tänään, koska käyminen on lähteny ja nyt sitten se tärkeä asia tasaiselle käymiselle on se vedoton paikka. Eli käytän tällä kertaa suihkukaappia, jossa ovet kiinni, että ei pääse vetoa ja ihana pulputus alkoi jo illalla kuulumaan. Ei sitten suihkuun viikkoon, mutta onhan ulkosauna, joka lämpiää joka ilta. Tätä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti