Sairaan hyvä kolmen suklaan juustokakku

Aivan jumalaisen ihana suklaajuustokakku, johon sain innostuksen Sara La Fountainin blogista kolmikerroksinen sulkaakakku. Olin tarjouksesta ostanut valko ja vaaleaa maitosuklaata.  Molempia kaksi levyä.  Mielessäni nimenomainen unelma.

Kun sitten innostus iski, olin lähdössä poikani 20 vuotispäiville ja päätin ihastuttaa maukkaalla kakulla.  No aivan samanlaisia aineita ei kaapista sitten löytynyt kuin Saran kakussa oli, mutta oiva innostaja kuitenkin.  Ohjeeni on nyt tällainen

Digestivekeksiä paketti
Voita, 100g
2 purkkia tuorejuustoa
2 purkkia kermaviiliä
1 purkki rahkaa
2 dl kuohukermaa
Sokeria n 1,5 dl
1 purkki vaniljakastiketta, vispautuva
2 levyä (100 g) valkosuklaata
2 levyä vaaleaa maitosuklaata
1 levy taloussuklaata
8 arkkia liivatetta

Ensin sulatin voin kattilassa ja murskasin digestiv keksit voin sekaan.  Seoksen levitin irtopohjavuokaan, johon olin laittanut levinpaperia pohjaan ja reunustin suirilla liuskoilla irtoavan reunan, koska minun  tapauksessani käytin gluteenittomia keksejä.  Olen joskus tehnyt tavallisista jauhoista kakkua samassa pohjassa.  Täytyy olla tarkkana, että ei mene sekaan gluteenista jauhoa.

Sitten ovin ison kulhon, johon sekoitin tuorejuustot, viilit, rahkan, sokerin.  Vispasin aineet sekaisin ja jaoin kolmeen osaan, kunkin eri astiaan.  Vispasin vaahdoksi kerman ja sekoitin sen kahteen annokseen.  Laitoin liivatteet likoamaan kylmään veteen ja aloin sulatella suklaata.  Ensin valkosuklaa, jonka sulamisen jälkeen laitoin toiseen niistä jossa kermavaahtoa olin sekoittanut.  Sekoitin aineet ja lämmitin vedenkeittimellä kuumaa vettä, jonka laitoin puristeltujen liivatelevyjen sekaan ja varmuuden vuoksi jätin lautasen lämpimän levyn päälle, että säilyy toisia annoksia varten.  Olin ottanut sitä liivatelientä kolmasosan lautaselta valkosuklaavaahtoon.  Nyt laitoin vaahdon keksimurujen päälle ja sitten vähäksi aikaa pakastimeen jähmettymään.

Seuraavaksi sulattamaan vaaleaa suklaata ja sama sekoittaminen ja liivatteen lisääminen toiseen annokseen, niistä joissa oli se kerma lisättynä.  Vuoka pakkasesta ja taasa vaaleampi suklaakerros ja takaisn pakkaseen.  En kovin pitkään pitänyt pakastimessa, koska se pian jäähtyy niin, että siihen voi lisätä seuraavan kerroksen.

Viimeksi sulatin taloussuklaan.  Tarkoitukseni oli saada marmoroitu pinta kakkuun, mutta siinä kiireessä unohdin vatkatun vaniljakastikkeen sekaan laitta hiukan liivatetta ja kakustani tuli vaniljakakstiketta valuva kolmikerroksinen juustokakku.  Toimi kyllä niinkin, mutta täytyi laitta laakeampi kakkuvati, että ei liina sotkeudu.  Uskomattoman ihana, makuhermoja hivelevä suklaiden maukas nautinto.


Ei kommentteja: